Ideapakka Coaching

Ideoita kahdenvälisiin vuorovaikutustilanteisiin: Coaching Ideapakka

Kirje tulevaisuuteen, Kaksi tuolia, Ajankäytön nelikenttä, Tulevaisuuskävely, Motivaatiomittari…

Ideapakka on täydentynyt 10.4.2012 uudella Coaching Ideapakalla, joka sisältää 50 menetelmää kahdenvälisiin vuorovaikutustilanteisiin. Coaching Ideapakan ideat on käsikirjoittanut pitkän opinto-ohjaajan uran tehnyt, LifeCoachiksi valmistuva Marjaana Herlevi-Turunen.

Keitä olet ajatellut kirjoittaessasi kortteja?

LifeCoachiksi valmistuva Marjaana on
käsikirjoittanut 50 ideaa valmennustilanteisiin.

Olen ajatellut lähinnä henkilöitä, jotka ovat kahdenvälisissä ohjaustilanteissa, kuten esimerkiksi opinto-ohjaajia, opettajia, esimiehiä, työnohjaajia, mentoreita. Jokainen kortti toimii myös itsenäisessä työskentelyssä. Niiden avulla voi reflektoida omaa asennetta mm. työhön, opiskeluun ja elämään. Kortit antavat menetelmiä ja ideoita tavoitteen asetteluun, motivaation lisäämiseen sekä palautteen antoon. Lisäksi suurin osa menetelmistä on sovellettavissa myös ryhmille. Korteissa käytän yleisesti termejä valmentaja ja valmennettava, vaikkakin termit voisivat olla esim. opinto-ohjaaja ja oppilas tai esimies ja työntekijä. Korttien perusvire on tavoitesuuntautunut ja voimavarakeskeinen.

Miten Coaching-korttien avulla voidaan edistää kahdenvälisiä
ohjaustilanteita?

Coaching-kortit sisältävät 50 toiminnallista menetelmää kahdenvälisiin ohjaustilanteisiin. Usein valmennuksen tilanteet keskittyvät samantyyppisiin tilanteisiin, kuten esim. motivaatioon, suunnitelman tekemiseen tai tilanteen selkiyttämiseen. Mukana on coaching-kysymyksiä ja erilaisia tehtäviä, jotka auttavat nykytilanteen hahmottamisessa ja vievät ajattelua kohti toivottua tavoitetilaa. Lisäksi korteissa on huomioitu myös erilaisia oppimistyylejä ja annetaan vinkkejä mm. visuaalisille ja kinesteettisille oppijoille.

Korttien monipuoliset menetelmät auttavat valmentajaa saamaan valmennettavan loistamaan! Coachingissa ajattelun painopiste on siinä, että asiantuntijuus siirtyy valmentajalta valmennettavalle. Valmennettavan
voimavarojen esiin nostaminen tukee valmennettavan omaa vastuunottoa omasta elämästään ja omista valinnoistaan.

Miten Coaching-korttien menetelmät eroavat Ideapakan menetelmistä?

Suuri osa menetelmistä perustuu valmennuksen perustyökaluihin eli kuunteluun, kunnioittamiseen, kysymiseen ja kannustamiseen. Kortit on koottu hyväksi havaituista valmennuksellisista kysymyksistä ja tehtävistä, NLP-menetelmistä sekä työnohjauksellisista menetelmistä, jotka auttavat valmennettavaa pääsemään omiin tavoitteisiinsa.

Kiinnostuitko hankkimaan Ideapakka Coachingin itsellesi? Linkistä pääset suoraan verkkokauppaan!

http://verkkopuoti.ideakoski.fi/