Urataipaleen alku
Urataival on ohjaukseen, valmennukseen, koulutukseen ja konsultaatioon painottunut yritys, joka aloitti toimintansa syyskuussa 2011. Moni seikka on vaikuttanut tämän yritysidean muodostumiseen.
Suuren kiitoksen voisin antaa kaikille niille 10-luokkalaisille, eli lisäopetuksen oppilaille, jotka vuosien varrella opettivat minua kehittämään valmennuksellisempaa ohjausotetta. Huomasin, että useat säännölliset, intensiiviset tapaamiset oppilaiden kanssa tuottivat tulosta. Kannustaminen, kuunteleminen, kunnioitus ja kysyminen –valmennuksen perustyökalut toimivat. Oppilaiden itsetuntemus kasvoi, motivaatio opiskeluun lisääntyi, elämän suunta alkoi selkiytyä ja oppilaiden omat tavoitteet olivat realistisempia kuin ennen.
Tämä valmennuksellinen ohjausote oli myös minulle palkitsevaa. Halusin oppia tätä valmennusta eli coachingia enemmän. Vihdoin löysin koulutuksen, josta saan vahvistusta tähän valmennukselliseen opinto-ohjaukseen yhä enemmän: elämäntaidon valmentajan koulutus.
Toinen merkittävä asia, joka vaikutti tämän yritysidean muodostumiseen oli oma aiempi työ- ja koulutushistoriani. Olin aiemmin itse ollut tilanteissa, jolloin olisin halunnut puhua jonkun ammattilaisen kanssa oman urani suunnasta. Olin käyttänyt työvoimatoimiston koulutusneuvontaa ja ammatinvalinnanpsykologia, yliopiston opintoneuvojia. Kukin heistä teki oman työnsä moitteettomasti mutta silti minulle usein jäi tunne, että en tullut ymmärretyksi kokonaiselämäntilanteessani. Paikkakunnan vaihdoksen, perhe-elämän, opiskelun ja työn yhdistäminen ei aina ole kovin yksinkertaista. Kuinka edetä opinto- ja urasuunnitelmissa siten, että itse jaksan, etenen tavoitteissani ja silti olen tasapainoinen ja hyvinvoiva, oma persoonani?
Edellä mainitut ajatukset olivat osaltaan synnyttämässä tätä uutta yritystä, URATAIVALTA. Toivon, että Urataival voi olla palvelemassa Sinua oman urataipaleesi risteyksessä.
Tampereella 3.10.2011 Marjaana Herlevi-Turunen